27. maaliskuuta 2014

onnellinen & väsynyt


tärisen kylmyydestä ja pian huomaan lentoemännän tuovan minulle lämpimän viltin. kietoudun siihen ja olo on onnellinen. hetken päästä hän vielä varmistaa, että onko minulla jo parempi olo. hymyilyttää, ihanaa kun on olemassa näin ystävällisiä ihmisiä. 

kello on noin puoli kymmenen illalla ja nousemme kilometri kilometriltä lähemmäs tähtiä. siinä tuntee itsensä niin pieneksi, kun katselee alhaalla olevaa suurta Berliiniä. kaikki ne valot, niistä muodostuvat kuviot, niin kaunista, ei sanat riitä. viltti lämmittää minua koko lennon ajan ja pian Helsinginkin valot loistavat kauniisti.

bussissa olo on ihanan rauhallinen, lämmin, onnellinen ja väsynyt. 
aamu alkaa jo sarastaa, kun vihdoin saa painaa pään tyynyyn ja nukahtaa. 

21. maaliskuuta 2014

mustaa valkoisella



mä voisin kirjoittaa masennuksesta syömishäiriöstä ahdistuksesta, mutta en taida olla tarpeeksi rohkea, mietin tahtoisitteko te lukea, tuomitsisitteko, ymmärtäisittekö, tukisitteko vai skippaisitteko vain kaiken. liiallinen ajattelu, jälleen kerran, estää mua uskaltamasta. mitä mä pelkään? voi kumpa tietäisin itsekin.

älkää huoliko, mä sanon tämän taas. mulle kuuluu hyvää ja mä olen täynnä elämää. nyt tänään vielä hieman enemmän, kuin eilisessa lumimyrskyssä. huomenna pitämässä hauskaa, sunnuntai yönä bussissa ja aamukahvit lentokentällä, mä olen onnellinen.

te olette kauniita ihmisiä. tallettakaa onnen hetket ja hymyilkää vastaantulijoille.


tätä mä tahdon ja mikään ei mua estä.

ei musta valkoisella, mä olen enemmän.

11. maaliskuuta 2014

somewhere between psychotic and iconic



olen väsynyt epäilemään. niimpä minä päätin olla onnellinen. ehkä mikään ei ole hyvin, mutta tässä on tarpeeksi. olen elossa ja joskus sen vain on riitettävä. kuitenkin vihollisesta tulee niin helposti se parhain ystävä. maailma on kaikessa rumuudessaan niin täynnä kauneutta. 

pidän kiinni lujempaa kuin koskaan, se on menoa nyt. tällä kertaa en rakenna itselleni pilvilinnaa, se vain sataisi lopulta alas. nyt minä kasvatan vahvat siivet 
ja tulen alas vain omasta tahdostani.

7. maaliskuuta 2014

dear deer diary


tämän täytän onnellisuudella.