24. elokuuta 2014

"I loved you before I ever touched you."




merituuli sekoittaa jo ennestään takkuisen tukkani ja tajuan olevani niin paljon onnellisempi kuin vuosi sitten. vuosi sitten en ollut edes onnellinen, en uskaltanut edes haaveilla onnesta. nyt olen täynnä onnea, en koskaan voinut uskoa näin käyvän. luonto ympärilläni on sumuista, mutta minä olen taistellut itseni pois sisäisestä sumusta. sumusta, joka lamauttaa, vie kaiken. nyt olen saanut kaiken takaisin, enemmänkin.

en osaa kutsua sitä parantumiseksi, se on elämään oppimista, uudelleen. en viime vuosien aikana koskaan uskonut pääseväni tähän pisteeseen. tahdoin vain vähän lähemmäs. nyt olen jo kaikesta vanhasta niin kaukana. niin kaukana, että tunnen itseni uudeksi ihmiseksi. minä olen uusi ihminen.

minä itken onnesta. sumun häviämisestä. rakkaudesta. onnistumisesta. uskaltamisesta. rohkeudesta. elämästä.

6 kommenttia: